Vuorot viikoille 18 - 22 päivitetty (ks. harjoitusvuorot)!
Vuorot viikoille 18 - 22 päivitetty (ks. harjoitusvuorot)!
Käyntejä kotisivuilla:
598037 kpl
A-junioreiden kausiennakko 2010OLS A Haastajana kauteenOLS A-juniorit aloitti kautensa jo lokakuussa 2009 ensimmäisellä kokoontumisella sekä harjoituksilla. Harjoituksissa kävi mukana pelaajia useammista seuroista. Osalle harjoittelun tempo, osalle harjoitusmäärät olivat liian kovia ja he päättivät satsata elämässään muihin asioihin. Jonkin verran A-ikäisiä pelaajia meni kaupungin miesten joukkueisiin hakemaan peliaikaa, toivottavasti sitä myös saavat. Harjoittelua jatkettiin Itsenäisyyspäivään, jota juhlistettiin pelaamalla harjoitusottelu OLS B-junioreita vastaan. Tämän pelin jälkeen varsinainen harjoitusryhmä valittiin ja jäätiin joululomalle. Osittain pakon sanelemana, osin tietoisesti joukkueen pelaajamäärä on ollut varsin niukka. Mukaan haluttiin ainoastaan motivoituneita pelaajia. Muutamien loukkaantumisten myötä talven harjoitusryhmä on ollut liian pieni. Pelaajia on kartoitettu, mutta riittävän taitavia ja nimenomaan tähän ryhmään sitoutuneita pelaajia on ollut vaikea löytää. Harjoituspeleissä on välillä oltu liikkeellä pienellä ryhmällä, mutta yhteistyö B-juniorien sekä AC Oulun kanssa on toiminut hyvin. Kaikkien, erityisesti pelaajien, etu on, että yhteistyö jatkuu yhtä hyvänä nyt kun sarjakausi alkaa. Myös harjoittelussa on Molinin Tompan kanssa yhdessä suunnitellen pystytty tarjoamaan lisähaasteita kyvykkäimmille B-junioripelaajille. Nämä pelaajat saavat varmasti kauden aikana myös ison pelillisen roolin A-nuorten peleissä. Joukkueemme runko on pääosin koostunut entisistä tervaripelaajista sekä OLS:in viime kauden B SM joukkueesta vanhentuneista pelaajista. Tämä runko on ollut erittäin motivoitunut harjoitteluun ja tehneet valtavan määrän töitä niin fyysisellä, taidollisella kuin taktisellakin puolella. Pojat ovat nauttineet jäähallin käytävillä vedetyistä juoksuharjoituksista yhtälailla kuin Arina Areenan palloharjoituksista. Niukan pelaajamäärän myötä joukkue on kasvanut erittäin tiiviiksi ja nyt muutama päivä ennen sarjan alkua on harjoituksissa meininki, että erittäin vaikea tätä porukkaa on horjuttaa. Kevään yllättäjistä Sami Kuronen on noussut joukkueessa isoon rooliin ja ”kokeneet konnat” Aleksi Leino, Peetu Rytkönen ja Petteri Matero tuovat rauhallisuutta toimintaan. Joukkue asetti lokakuussa tavoitteekseen nousun SM-sarjaan eikä sitä tavoitetta ole muutettu. Kuitenkin lähdemme haastajina varsin tasaiseen sarjaan. SJK Seinäjoelta lienee materiaaliltaan ylivoimainen suosikki mutta muut joukkueet ovat varsin tasaisia. Viimeiset harjoituspelit ovat antaneet joukkueellemme uskoa, että hyvänä päivänä voimme kaataa kenet tahansa. Toivottavasti oululainen futisyleisö löytää myös A-nuorten pelit, niissä on hyvä mahdollisuus nähdä tulevaisuuden pelimiehiä ja hyvätasoista peliä. Kentän laidalla nähdään! Matti Sorvoja valmentaja, OLS A |