Vuorot viikoille 18 - 22 päivitetty (ks. harjoitusvuorot)!
Vuorot viikoille 18 - 22 päivitetty (ks. harjoitusvuorot)!
Käyntejä kotisivuilla:
598021 kpl
LSK-turnaus 2011 raporttiOLS 97 sininen osallistui kesäkuussa kovatasoiseen LSK-turnaukseen Pajulahden erinomaisissa olosuhteissa. Kaikki järjestelyt toimivat upeasti. 30 asteen helteet toivat kuitenkin haasteita pelaamiseen. Alkulohkomme kahdessa ensimmäisessä ottelussa kohtasimme heti lohkon kaksi kovinta joukkuetta MP:n ja Kuusysin. Ensimmäisessä ottelussa MP:ta vastaan koimme harmittavan 1-0 tappion, kun keskittyminen herpaantui pienen sekaannuksen johdosta. Toisessa ottelussa Kuusysi oli selkeästi parempi, ja onkin kumma ettei Kuusysi pärjännyt turnauksessa paremmin, sillä he pelasivat mielestämme hienoa jalkapalloa. Kahteen viimeiseen lohkopeliin asetimme tavoitteeksemme sen, että lohkon viimeinen sija ja sitä seuraava jumbofinaali vältettäisiin. Seuraava vastustajamme oli Joensuun lähistöltä tuleva LehPa, joka oli erittäin taitava joukkue, ja olimme hätää kärsimässä heitä vastaan. Näytti pahasti siltä että selkään tulisi. Tästä ottelusta tuli kuitenkin käännekohta turnauksellemme. Onni näytti suosivan meitä, kun vastustaja ei saanut palloa millään maalimme lukuisista paikoista huolimatta. Joko he laukoivat avopaikoista ohitse, tai sitten huikeaa peliä pelannut Aapo pelasti joukkueemme takaiskuilta. Toisella jaksolla Aleksi saatiin vastahyökkäyksellä läpiajoon, jonka seurauksena saimme kulmapotkun. Viime aikoina erikoistilanteemme ovat toimineet erinomaisesti ja niin toimi nytkin. Matti sai survottua pallon maaliin kulman jälkitilanteesta. Vastoin pelin kulkua olimme 1-0 johdossa ja sen säilytimme loppuun asti hienolla taistelulla. Varmasti kaikki Pajulahden kentällä olleet hieroivat silmiään, miten oli mahdollista että OLS voitti tämän ottelun. Viimeisessä ottelussa saimme vastaamme KTP:n Kotkasta jonka kanssa saimme tasaisen ja tapahtumarikkaan ottelun aikaiseksi. Toisella jaksolla saimme kulmapotkun, joka oli taas vaarallinen ja sen jälkeisessä hässäkässä pallo kimposi vastustajan käteen, josta seuranneen rangaistuspotkun Sulevi ampui varmasti maaliin. Ottelun lopussa onni taas suosi joukkuettamme, kun vastustaja tyri 3 v 0 hyökkäyksen käsittämättömällä tavalla. Voitimme siis 1-0. Tiesimme että viereisellä kentällä LehPa oli voittanut Kuusysin, ja niinpä lohkomme ottelut olivat menneet niin ristiin, että sijoituimme uskomattomalla tavalla lohkossamme toiseksi. Tämä tiesi mitalipelejä ja edes OLS:an pelaajat eivät olleet uskoa tapahtunutta. Vielä muutama tunti aiemmin tavoitteemme oli ollut jossain aivan muualla kuin mitalipeleissä. Seuraavana aamuna koitti välieräottelu Lahden Reipasta vastaan. Lähdimme otteluun hyvillä mielin, sillä olimme jo ylittäneet itsemme. Kävimme kovaa puolustustaistelua erittäin taitavaa Reipasta vastaan, ja hienosti toiminut puolustuksemme, sekä tehoton Reipas piti maalimme puhtaana. Taas jälleen vastoin ottelun kulkua pääsimme vastahyökkäykseen, jossa Veikka vapautti Aleksin läpi. Aleksi pelasi tilanteen loppuun, ehti ensimmäisenä maalivahdin pudottamaan palloon ja siirsi sen maaliin. Tuskin koskaan oli tämä joukkue riemuinnut niin paljon kuin tämän maalin jälkeen. Tämän jälkeen Reipas lisäsi tempoa ottelussa, ja sai harmiksemme tasoitettua pelin kulmapotkusta. Puolustimme kuitenkin hienosti loppuun asti ja saimme pelin rankkareille. Emme olleet koskaan hävinneet rankkarikisaa, ja olimme jälleen voitosta varmoja. Tätä kuvastaa hyvin Aleksin kommentti vastustajan maalivahdille ennen omaa laukaustaan: "sori, me viedään tää kisa". Ja niin teimmekin. Aapon torjunnoilla ja omilla onnistumisillamme veimme kisan ja etenimme finaaliin! Uskomaton suoritus, jota kukaan Pajulahdessa ei olisi ennen turnausta uskonut. Finaalissa vastaamme asettui PK-35 Helsingistä, jonka tiesimme olevan erittäin hyvä joukkue. He voittivat kaksi vuotta sitten Aura Cupin Turussa, johon itsekin osallistuimme. PK kuuluu ehdottomasti maamme parhaisiin joukkueisiin tässä ikäluokassa, ja sen saimme huomata ottelussa. Heidän nopea syöttöpelinsä ei antanut meille mahdollisuuksia, ja niinpä he voittivat lopulta ottelun 3-0 täysin ansaitusti. Oikea joukkue vei ehdottomasti kultamitalit ja joukkueemme pelaajat antoivatkin rehdisti tunnustusta vastustajalle. Hopeinen mitalimme ei todellakaan ollut häpeä, vaan ehdottomasti voitettu mitali! Hopeinen mitali oli mahtava saavutus joukkueeltamme, ja jätti varmasti pysyvän muiston jokaisen mieleen. Kuulimme paljon negatiivisia kommentteja puolustavasta ja vastahyökkäyksiin perustuvasta pelitavastamme. Tiedämme hyvin että juniorijalkapalloilussa pelaajakehityksen kannalta tärkeintä on pelaava ja hyökkäävä pelitapa. Tiedämme kuitenkin myös sen, että jalkapallossa kannattaa myös tarkkailla vastustajaa, eikä kannata lähteä esittämään mitään mihin emme pysty, vaan miettiä tämän hetkisiä vahvuuksiamme. Valitettavasti etelän joukkueet olivat niin taitavia, että hyökkäävä pelityyli olisi ollut itsemurha. Pelasimme omilla vahvuuksillamme, joka on ehdottomasti aina ollut erinomainen puolustuspelaamisemme. Saimme kehuja muidenkin joukkueiden valmentajilta: ei ole helppoa tehdä ehdottomat ennakkosuosikit tehottomiksi. Siinä joukkueemme onnistui, ja niinpä joukkue saa kantaa mitaleita ylpeinä ja olla välittämättä muiden jorinoista. Teemme kovasti töitä sen eteen, että joskus vielä pärjäisimme etelän joukkueille myös hyökkäävällä pelityylillä. Onnittelut ja kiitokset kaikille hienosta turnauksesta! SIJOITUKSET 1. PK-352. OLS 3. MP 4. Reipas 5. Lynx 6. Jippo-j 7. LehPa 8. Kuusysi valkoinen 9. Sudet 10. KTP |